maanantai 13. helmikuuta 2012

Neulahuovutettuja eläimiä














Talviloma mökillä sujui rattoisasti; välillä ulkoillen ja sitten taas käsitöitä tehden. Paikallisen kehräämön villasta syntyi tällä kertaa eläimiä. Tai pikemminkin niiden päitä, joista tulee rintakoruja. Näyttävät ihan kivoilta takissa, hatussa tai vaikka laukussa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pääsiäismuna mehiläisvahasta

Lasihelmillä koristeltuja mehiläisvaha munia. Nämä munat ovat kokonaan mehiläisvahaa, mutta vahaa voi säästää jos sitä valaa puumunan päälle. Lasihelmet kiinnittyvät kun munan pintaa sulatetaan hieman. Itse käytin kolvia sulattamiseen; sillä pystyy kohdentamaan sulatusalueen paremmin kuin esim. hiustenkuivaajalla, jota oli suositeltu eräässä kirjassa. Varovainen täytyy olla ettei kolvi osu munan pintaan , vaan ainoastaan hieman sulattaa sitä. Työ on erittäin hidasta ja  vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopputulos kyllä palkitsee.